Haluatko olla osa modernin tehdasstrategian toteuttamista ja päästä mukaan kasvavaan organisaatioon? Etsimme juuri sinua osaksi työyhteisöämme!

Työtehtäväsi sisältävät esimerkiksi DYNASET-laitteiden kokoonpanolinjaston sekä testaus- ja koeajotoimintojen ja -järjestelmien parissa työskentelyä. Olet tärkeä osa niiden suunnittelua, valmistusta ja ylläpitoa. Työ pitää sisällään paljon käytännön tekemistä ja tärkeää on, että käsissäsi pysyvät sekä työkalut että tietokoneen näppäimistö. Osaaminen hydrauliikka- ja sähkötekniikoista auttaa menestymään tehtävässä.  Työtehtäväsi sisältävät lisäksi jonkin verran tuotannon tukitoimia mm.  koneiden ja laitteiden kunnossapitoa yhdessä tuotannon työntekijöiden kanssa.

Tulet toimimaan osana tuotannon tuki -tiimiä ja työparinasi on talon toinen automaatioasentaja.  Huumori, yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen ovat tärkeä osa tiimityöskentelyä. Tehtävässä tulet tekemään yhteistyötä oman tiimin lisäksi suunnittelun ja tuotannon tiimien kanssa.

Etsimme motivoitunutta työntekijää, joka nauttii monipuolisesta työympäristöstä ja oma-aloitteisesta työskentelystä ja jolle on kertynyt vähintään kaksi (2) vuotta automaatioasennuksesta työkokemusta.  Työskentelykulttuurimme painottaa haasteiden ratkaisemista sekä parhaiden toteutustapojen löytämistä. Arvostamme intohimoa kehittyä ja oppia uutta päivittäin, ja tarjoamme mahdollisuuksia monipuolisten tehtävien parissa.

Arvostamme nykyaikaisten automaatiojärjestelmien ja -laitteiden sekä ohjelmoitavien logiikoiden perustuntemusta.  Ohjelmointiosaaminen on hyvä lisä, mutta ei ole edellytys työssä.
Lisäksi robotiikan tuntemus sekä kiinnostus oman osaamisen kehittämiseen robotiikassa ovat etuja. Tuotannossamme hyödynnetään tällä hetkellä mobiilirobottia sekä Universal Robotsin cobottia, ja tulevaisuudessa laajennamme robottien käyttöä osana toimintaamme.

Tarjoamme sinulle eteenpäin suuntaavan ja välittömän työympäristön, jossa tukenasi on alan huippuosaajia sekä mahdollisuuden päästä luomaan ja oppimaan uutta. Pääset laajentamaan osaamistasi mm. erilaisten koulutusten kautta sekä tuomaan omaa osaamistasi muun DYNASET-henkilöstön käyttöön. Meille tärkeää on sinun viihtymisesi ja panostamme henkilöstön hyvinvointiin mm. erilaisilla TYKY-tapahtumilla, e-passilla sekä ergonomisilla työskentelytiloilla.

Työ on toistaiseksi kokoaikaista päivätyötä sekä odotamme tulevaisuudessa 2-vuorovalmiutta.

Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi palkkatoiveineen careers@dynaset.com otsikolla “Automaatioasentaja2024” 28.4.2024 mennessä. Käsittelemme hakemukset ja ilmoitamme hakuprosessin etenemisestä sähköpostitse/puhelimitse mahdollisimman pian tämän jälkeen.

Lisätietoja: Tuotteistuspäällikkö, Teemu Jamrozinski, puh. 033488258. Tiedustelut sähköpostilla osoitteeseen: teemu.jamrozinski@dynaset.com.

 

DYNASET Oy on vuonna 1986 perustettu perheyritys ja maailman johtava hydrauligeneraattorien,
-korkeapainepesurien sekä -kompressorien valmistaja. Neljä keskeisintä arvoamme ovat asiakaslähtöisyys, rohkeus, DYNASET-teknologia ja yhdessä tekeminen. Arvot eivät ainoastaan viitoita tietä kasvuun ja menestykseen, vaan toimivat myös ohjenuorana työhyvinvointiin. Meillä jokainen tiimin jäsen on arvostettu ja tärkeä osa seikkailuamme hydrauliikan maailmassa.