Parhaat työkalut ja varusteet toimivat useissa eri tilanteissa. Tämä auttaa urakoitsijoita säästämään rahaa ja tilaa, kun jokaiseen tehtävään ei tarvitse olla omaa välinettä. Markku Palonen on yksi DYNASET HRVB Hydraulisen kierrätysimukauhan ensimmäisistä käyttäjistä. Hän työskentelee raitiotien kunnossapitotehtävissä Tampereen raitiotien kunnossapito allianssilla. Tehtäviä on monenlaisia, ja Tampereen ratikan hankkima HRVB Hydraulinen kierrätysimukauha on auttanut häntä useasti.
- Tällä hetkellä [maaliskuussa 2021] ajamme lunta pois ratikkakiskojen läheisyydestä. Tänä talvena sitä hommaa onkin riittänyt, kun olemme pitäneet lumipenkat alle metrin korkuisina, Markku Palonen kertoo.
Katsotaan tarkemmin, miten kauha on auttanut häntä.
Tehtäviä jokaiselle vuodenajalle
Suomen neljä vuodenaikaa tarjoavat kukin tehtäviä HRVB Hydrauliselle kierrätysimukauhalle. Kauhaa ei siis tarvitse jättää esimerkiksi talveksi pihan perälle odottelemaan kevättä, vaan monipuolisuuden ansiosta kauhaa voi käyttää ympäri vuoden. Talvisin Markku Palonen käyttää kauhaa lumen puhaltamiseen pois raiteilta ja vaihteista. Samaa hommaa riittää myös keväisin, kun lunta ajetaan sulamisvesien aiheuttamien vahinkojen välttämiseksi pois rata-alueelta.
- Varsinkin varikon vaihdealueelta puhallellaan lumia pois vaihteiden päältä. Näin ei tarvitse harjata niin paljoa, kun se puolestaan on järeämpää toimintaa, Markku Palonen kertoo.
Markku Palonen on tehnyt erilaisia rautateiden kunnossapitotöitä jo melkein 30 vuotta, joten hän tietää mistä puhuu. Myös kesäisin kauhasta on myös monenlaista apua.
- Kesäisin keräämme roskia pois raiteiden läheisyydestä. Varsinkin Hervannasta päin lähtiessä sepeliraideosuutta on hankala pitää muutoin puhtaana. Se vaatisi jonkun kulkemaan jalan tuolle osuudelle ja keräämään roskat käsin. Sitä roskaa on ihan yllättävän paljon siellä, kun sitä alkaa keräämään. Tällaiseen hommaan se [HRVB] on tosi pätevä laite. Sieltä on löytynyt aina mora-puukosta lähtien ja useita lasipulloja, jotka ovat päätyneet kauhaan. Myös puhallusta käytetään kesäisin. Nurmen leikkuusta syntyvä leikkuujäte kertyy kiskon vieressä olevien äänen vaimentamiseen tarkoitettujen kumipalojen päälle, josta se puhalletaan pois, kertoo Markku Palonen
Ratikan raidealuetta siivotaan kesäkaudella viikoittain ja kauha tarjoaa turvallisen tavan tehdä se. DYNASET HRVB Hydraulinen kierrätysimukauha on myös kustannustehokas tapa siivota esimerkiksi festari- ja puistoalueita tapahtumien jälkeen.
- Siivoaminen käy hygieenisesti tällä laitteella. Esimerkiksi puisto-osastoille tällainen olisi aika kätevä, kun pystyt imuroimaan käsin koskematta roskia, Markku Palonen kertoo.
Syksyisin kauhaa käytetään raitiotien kunnossapidossa esimerkiksi lehtien keräämiseen.
- Syksyllä kauha on tosi kätevä, kun sillä voi puhaltaa lehtiä kasoille, jonka jälkeen kertyneet kasat saa auton lavalle tosi kätevästi [HRVB:llä]. Siinä ei tarvitse olla miestä mukana, kun siihen ei jää mitään haravoitavaa. Kasan alle jää puhdas nurmi eikä jälkitöille ole tarvetta. Jos perinteisellä tavalla otetaan kahmarilla, niin aina siihen vähän jää, Markku Palonen kertoo.
HRVB Hydraulisen kierrätysimukauhan luukkua Markku Palonen käyttää myös kekseliäästi.
- Sillä luukulla pystyy myös puristamaan ja nostelemaan isompia kasoja suoraan auton lavalle. Isosta läjästä voi ottaa ensin näin ja viimeistellä sitten imemällä, selittää Markku Palonen.
HRVB:n monipuolisuus yllättää
HRVB Hydraulisen kierrätysimukauhan kauneus piilee juuri sen monipuolisuudessa. Samalla laitteella voi tehdä useita eri tehtäviä monilla eri toimialoilla. Tämä monipuolisuus miellytti myös Markku Palosta, kun hän näki kauhan ensimmäisen kerran.
- Tämä ajatus lähti siitä, että Tampereen ratikalle piti tulla alun perin puhallin. Tulin sitten kerran käymään Dynasetilla suunnittelupalaverissa ja tämä HRVB oli vielä demovaiheessa. Jari [DYNASET aluemyyntipäällikkö] näytti tätä minulle teidän takapihallanne. Keksin että tässähän on molemmat, ja voimme hyödyntää sekä imua että puhallusta, Markku Palonen kertoo.