DYNASET Oy on vuonna 1986 perustettu kotimainen perheyritys ja maailman johtava hydrauligeneraattorien, -korkeapainepesurien sekä -kompressorien valmistaja. Teknologiset Dynaset-ratkaisut lisäävät liikkuvien työkoneiden tuottavuutta aina pienistä ajoneuvoista suuriin työkoneisiin. Dynasetin sijaan puhumme kuitenkin mieluummin meistä, ja Ylöjärvellä sijaitsevan tehtaamme ovista astuessa voikin aistia ainutlaatuisen ilmapiirin, joka pitää itse kokea.
Työpaikan tunnelman luomiseen ja ylläpitoon tarvitaan sitoutumista koko henkilöstöltä. Ajan saatossa tämä on toteutunut meillä, erityisesti luottamuksen ansiosta. Ilmapiiri on rento, organisaation hierarkia matala ja keskustelukulttuuri avoin. Tarjolla on mahdollisuuksia kehittää toimintatapoja, omaa tehtävää tai edetä yrityksen sisällä.
Meillä tehdään pitkiä uria, mikä kertoo omalta osaltaan ilmapiiristä ja työn mielekkyydestä. Uusien työntekijöiden ryhmäytyminen varmistetaan kattavalla perehdytyksellä tuotteiden valmistuksen parissa ja tulokas pääsee samalla tutustumaan uusin työkavereihin eri osastoilla.
Yritys kasvaa, ihmiset sen mukana
Liiketoiminnan kasvaessa tahdomme kasvattaa myös tärkeintä voimavaraamme eli henkilöstön osaamista. Meillä kannustetaan osallistumaan erilaisiin itseä kiinnostaviin ja omaa työn tekoa tukeviin koulutuksiin. Lisäksi kesätöiden, harjoitteluiden ja erilaisten opinnäytteiden tekijöihin suhtaudutaan myönteisesti, ja näiden tehtävien kautta on oiva mahdollisuus kasvaa dynasetilaiseksi. Valmis tekijä ei siis suinkaan tarvitse olla.
Yksi merkittävä ilmapiirin kohottaja on johdon suhtautuminen henkilöstön hyvinvointiin ja yhteisen tekemisen järjestäminen. Tarjolla on mahdollisuus laajennettuun vanhempainvapaaseen, jolla kannustetaan tasavertaisempaan vanhemmuuteen. Tyky-toiminta on aktiivista ja viikoittaiset taukojumpat tehtaalla pitävät mielen virkeänä.
Alkuvuodesta Anni Karppinen siirtyi Reijo-isän jalanjäljissä toimitusjohtajan rooliin. Mitä Anni ajattelee työntekijäkokemuksesta meillä?
”Liiketoiminnan ja henkilöstömäärän kasvaessa vaalimme ajatusta, että kaikki työ on yhtä arvokasta yli tiimirajojen. Hyvän työpaikan tarjoaminen on kunnia-asia ja panostamme työntekijäkokemukseen läpi työsuhteen eri keinoin, kuten tukemalla työkykyä ja tarjoamalla koulutuksia”, Anni kiteyttää.
Lähde seikkailulle hydrauliikan maailmaan!
Tälläkin hetkellä etsimme uusia tekijöitä kasvavaan ja energiseen joukkoomme. Voit myös jättää meille avoimen työ- tai opinnäytehakemuksen. Tutustu uramahdollisuuksiin täällä.